[Jadi kertoo]

Olen ollut mukana Ranta Cupissa ja nämä ensimmäiset kuvat (mitä Kirsi kuvasi meistä) ovat Ranta Cupin toisesta kipailusta minkä MINÄ VOITIN  ja tällä hetkellä johdan Mölli Maxi luokkaa Ranta Cupissa, huomenna on 4 osakilpailu ja odotetaan sitä innolla .

Sitten me ollaan oltu mökillä aika paljon, jos ei yötä niin päivän yli ja siellä ollaan oltu aika paljon ulkona ja seurannut kun mamma on juossut kameran kanssa sinne ja tänne ja kun isi on ollut puutöissä. Mitä muuta?? Ei tänä kesänä ole paljon muuta tapahtunut. Joo, olin mamman kanssa BACin jäsentenvälisissä kisoissa ja siellä minä voitin mölli maxi luokkaa ja sitten yritettiin päästä kipailevien koirien luokassa sijoitukseen mutta minä en jaksanut hyppiä pituuden yli siinä lopussa niin meidät hylättiin  ja sen jälkeen ollaan mamman kanssa treenannut pituus hyppyä ja vähän kaikkea. Tipsykin on päässyt radalle mamman kanssa ja viime kerralla niin hän meni koko rata  toivon että hän jatkaa samaa rataa . Kohta meidän treenit alkavat taas, ja voihan olla että Tipsy pääsee pikkuhiljaa minun kanssa samaan ryhmään, vielä jos hän nyt alkaa taas olla oma itsensä .

Lisää kuvia tulee heti kun ollaan tehnyt jotain kivaa, voi olla että isi kuvaa meidät huomenna.

Joo, yksi asia vielä. Ollaan oltu mamman ja isin kanssa pyörälemässä ja se on ollut todella kivaa. Viimeksi eilen käytiin ja se oli kivaa, saatiin juosta kunnolla ja vähän pitempi ku ensimmäistä kertaa  ensi viikolla taas...